tiistai 31. elokuuta 2010

Aikuistumista ja muistoihin siirtymistä

Lillistä tuli tänään nuoriaikuinen. Ikää ei ole vielä kuin 7½ kuukautta ja ensimmäiset juoksut alkoivat. Niin se aika vain juoksee eikä sitä huomaakaan. Puntarissakin tänään käytiin ja tulos oli mahtavat 13,8 kg eli painoakin on tullut jo ihan kivasti. Nyt vain vielä odotellaan niitä karvoja xP

Ikävämmältä puolelta löytyy vanhempieni tiibetinspanieli, Tessun pois meno. Tessu sai aamuyöstä jonkun kohtauksen ja myöhemmin aamusta vielä toisenkin. Eläinlääkäri päätti Tessun elämän ja päästi hänet vihreämmille niityille kirmaamaan. Olihan Tessulla jo ikää yli 10 vuotta ja hyvin oli vanhus jaksanut näitten junnujenkin kanssa olla. Muistoissa Tessu tulee aina olemaan..

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kavereiden tapaamista

Tänään päästiin jälleen metsä lenkille Nelli-kaverin kanssa, kun omistajakin voi jälleen paremmin. Viikon sairastelun jälkeen koirulit oli jo aika kypsiä lähtemään tekemään jotain kivaa. =] Polulla oli hauskoja hajuja ja oli mukava telmiä keskenään ja juosta tosi tosi lujaa.









Myöhemmin mentiin serkun 30v. pippaloihin. Siellä karvaturrit saikin leikkiä sielunsa kyllyydestä pienten lasten kanssa. Kaikilla tuntui olevan oikein hauskaa ja molemmat tytöt käyttäytyivät oikein mallikkaasti. =]


torstai 5. elokuuta 2010

Agistelua

Jälleen tuli agitreeneissä käytyä ja Bellahan kävi taas niin kuumana niin kuumana.. Yleisesti meni oikein hyvin. Alussa maltettiin odottaa ja istua nätisti ja alku hypyt meni taidokkaasti, mitä nyt yhden riman tiputti jostain syystä o.O Kepit Bella oikoi keskeltä yhden välin (jossa oli verkko) sillä taas ollu joku päähän pisto. Myöhemmin kuitenkin kepit meni oikein mallikkaasti jopa vain neljällä verkolla, jei! =] Renkaalla oli tänään paljon ongelmaa, en tiedä mikä siihen oikein auttaisi =/ Paljon vain toistoja toistoja toistoja ja toistoja.. Kyllä sekin vielä kuntoon saadaan =] Toisten jättämät namialustat tuntuvat välillä häiritsevän Bellaa. Se kun luulee, että niissä olisi nameja sille =] Huomenna jälleen uudelleen hallille treenaamaan lisää keppejä ja rengasta. Kyllä ne vielä saadaan onnistumaan. =D