torstai 14. lokakuuta 2010

Puhtaat koirat agiradalla

Eilen oli tytöillä 'kiva' päivä, kylpypäivä. =D Bella oli ihan coolina, tätä on tehty ennenkin -meiningillä. Vahinko vaan etten saanut korvantaus takkuja setvittyä, joten jouduin leikkaamaan pahimmat takut pois.

Lilli ei tykännyt tapansa mukaan yhtään pesulla käynnistä. Onneksi meillä on suihkukoppi, johon saa koiran 'nalkkiin' ettei pääse pakoon kesken kaiken. =P Toinen oli sitten pesun jälkeen ihan vettä valuva, kun sillä ei oo samanlaista 'en kastu millään' -turkkia kuten Bellalla on. Hiusten kuivain oli Lillille kanssa iso hämmennys. Jänskätti niin kamalasti ja hieman pelottikin. Kuivaamisessa meni sitten oma aikansa, kun ei viitsinyt täydellä teholla kuivainta huudattaa.

Tänään meni molemmilla treeneissä tosi kivasti. Lilli alkaa jo hahmottaa keppien alotuksen, kova on imu verkkokujalle. Ja hyvä rytmikin sillä alkaa jo olla. =] Paikallaan pysymistä pitää vielä treenata, mutta hienosti jaksettiin pysyä yhden hypyn takana istumassa. Puomin alastulokontaktia pitää vielä hioa, tosin tarvii apuohjaajan siihen ettei itse tarvitsisi olla hihnan päässä. Kolmen hypyn suorakin menee jo ihan kivasti, kun osissa rakentaa. Lillin uusi fleecetakki alkaa jäädä jo lyhyeksi. Koitetaan nyt sillä pärjäillä kunnes noi ilmat viilenee tarpeeksi paksumpaan talvitakkiin. Tosin kyllähän tuolla nyttenkin alkaa jo olla lähellä nollaa tuo lämpötila..

Bella meni myös tosi nätisti radalla, kunhan itse olen vain hereillä. xP Pitää tarkkailla kovasti omaa äänensävyä käskyttäessä, että ei hermostuta liikaa. Puomi mentiin erikseen, eikä Bella vetänyt yhtään alastulolla. =D Ohjaus kuviot sujui Bellalta tosi hyvin, itse vähän kämmäilin välillä. xP Kepit meni ilman yhtään verkkoa aivan loistavasti! Bella hakee todella hyvin aloituksen itsenäisesti. Kaikki muut virheet kepeillä johtui ohjaajasta. =P Loppulenkki tehtiin hieman varovaista vauhtia, kun jalkakäytävät oli mustassa jäässä. O_O Onneksi meillä oli Bellalla takki matkassa niin ei ainakaan paleltanut. =]

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ulkoilua syysilmassa

Tänään käytiin taas Bellan kanssa juoksemassa. Oma kunto kestää jo aika pitkän rupeaman kevyttä juoksua yhtäjaksoisesti ja Bella tulee ihan mukavasti perässä. Välikävelyt sillä vain on hankalaa ravata, tahtoo peitsata. =P Varmaan pitäs Bellalle uudet valjaat hankkia, toi nykynen näytti hieman liikkuvan (siis kaula osa liikkuu ees taas), kun tyttö ravaa. Meidän neitihän ei osaa vetää. 0=] Nyt vielä kun saataisiin toi hihnassa riekkuminen pois tytön innostuessa. Välillä on niin hankala kävellä nätisti valjaissa, sitten kun hermo palaa niin otetaan hihna suuhun ja laukataan. Tai pahimmillaan Bella työntää alaleukansa valjaitten kaulahihnan alle ja pitää sitä suussaan.. Toinen syy miksi haluan vaihtaa toisiin valjaisiin. =P

Lenkin jälkeen mentiin lähi kentälle tyttöjen kanssa moikkaamaan Nelli-kaveria. Siinä sitten leikittiin ja heiteltiin palloa. Lilli sitten bongasi läheiseltä jalkakäytävältä pari koiraa menemässä ohi ja sinnehän se karkasi... Onneksi toi on vielä niin pentu, että meni maahan ja mateli lähemmäks (onneksi kilttejä) koiria. Kyllä taas mamma sai melkein sydärin tuon tytön kanssa. Ei sitä pahemmin voi vapaana pitää, kun ei se kuule mitään, jos näkee koiran tai muuta kivaa (ihmisiä). Mitään pahaa ei kuitenkaan sattunut ja kaikilla oli lopulta ihan kivaa keskenään. =]