torstai 27. kesäkuuta 2013

Pentu elämää

Shira on ollut tosi reipas ja mahtava pentunen <3 eilen käytiin taas Lemillä uittamassa isompia ja Shirakin uskalti mennä tassujaan kastelemaan ranta laineikkoon. Eilen myös noudettiin hieman palloa pihalla, kun isommat olivat sisällä =D

Sisäsiisteys on edennyt hienosti. Yöllä ei tule kuin parit pissit lattialle ja aamukakat tehdään kiltisti pihalle. Päivän mittaan aikalailla kaikki tarpeet tehdään pihalle, mutta vietämmekin aika paljon aikaa pihalla oleillen.

Naksutin koulutus on myös aloitettu. Olemme harjoitelleen istumista ja maahan menoa. Ei aina tunnu olevan ihan kaikki herneet kupissa, kun joutuu pohtimaan tosi kauan, millä se naksu tulee. Mutta hyvin jaksaa yrittää =]

Tänään käytiin myös agihallilla ihan treenaamassakin. Tutustuimme namialuastan käyttöön (toimi tosi hyvin <3) ja putkeen. Putki oli yläpuolelta läpinäkyvä, joten ei aivan niin pelottava kuin normi putki, ja vain 4m pitkä, eli ei täysi mittainen. Tosi reippaasti Shira kirmasi putken läpi alustalle herkuttelemaan. =]

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Blondi tuli taloon

Eilen meidän laumaan tuli yksi karvapallo lisää. Pikku soopeli collie tyttönen nimeltään Shira. Tosi reippaasti tyttö oli koko ajomatkan Hyvinkäältä kotia Bellan kanssa takakontissa.

Shira on todella rohkea ja reipas pikku pentunen. Ei jännitä mitään tilanteita. Oli heti kuin kotonaan. Ekana yönä piti vähän vinkua, mutta tosi nopeasti rauhoittui nukkumaan. eikä herennyt kuin pari kertaa yön aikana.

Tänään käytiin jo pienellä lenkillä lähi metikössä kahdestaan ja tosi reippaasti pentu seuraa perässä =] Käytiin myös agihallilla seuraamassa yksiä treenejä ja tyttö oli sielläkin kuin kotonaan, eikä pelännyt ketään =D

Ja tänään on myös leikitty pariin otteeseen Lillin kanssa ihan innolla. Niitten leikkiä on kiva katella. Bella on enemmän sitä mieltä että pentu on vain ärsyttävä ja saisi mennä jonnekin muualle =P


maanantai 17. kesäkuuta 2013

SM karkelot

Viikonloppu vierähti mukavasti Kirkkonummella kannustaen seurakavereita ja hienoja ratasuorituksia katsoen.

Perjantai oli pyhitetty ajomatkalle, ja perille saavuimmekin klo 21 ja ensimmäiseksi veimme teltan ja häkit päiväteltta-alueelle omille paikoilleen. Sitten asuntoauto parkkiin n. 500m päähän kisapaikasta ja iltahommat nopeesti läpi ja sitten nukkkumaan.

Lauantain joukkue kisa alkoi klo 8, joten aamulla ei nukuttu pitkään ja sitten käveltiin reipas aamukävely teltalle ja koirat häkkiin odottelemaan. Lillillä oli aika tylsä viikonloppu turistikoirana, kun rata-alueelle ei saanut muut koirat tulla, kuin suorittavat ja suoritusta odottavat. Bella oli meidän joukkueen varakoira, joten lauantaina ei päästy radalle. Kovasti kyllä kannustettiin koko päivä meidän seuran joukkueita =D

Lauantainakaan ei kerennyt kauaa iltaa istua päivän päätteeksi, kun piti taas mennä nukkumaan. Kaverin startti sunnuntaina oli klo 9 ja n. klo 8:30 starttasivat maksien ensimmäinen ryhmä radalle. Bellan kanssa lähdettiin vasta viimeisessä ryhmässä, joten starttia odoteltiin puolille päiville. Hienoja suorituksia oli kaikilla, eikä Mattsonin ratakaan ollut täysin mahoton. Bella oli kyllä käyttäytynyt hieman vaisusti koko viikonlopun, mutta siinä radalle menoa odotellessa oli kyllä ihan oma itsensä. Hyvin pysyi tyttö lähdössä ja sitten mentiin. Putkesta otettiin hieman vauhtia ja kiidettiin eteenpäin hyvää vauhtia, okserillekin hieman vekattiin ja kaikki rimat pysyivät paikallaan. Kepeillä taas, kun miun vauhti pysähtyi, niin Bellakin kävi empimään, mutta onneksi meni vielä kepit loppuun oikein, mutta aikaa tuhlaantui turhaan. Loppu vielä mallikkaasti maaliin asti ilman ylipitkiä kaarroksia ja nätti rata oli valmis. Nolla tulos, mutta valitettavasti 1,77s yliaikaa =/ Mietin vielä tutustumisen jälkeen että miten ohjaan keppien jälkeisen elämän, mutta päädyin kuitenkin samaan malliin kuin kaikki muutkin. Olisi siis pitänyt ohajata juuri sillä toisella tavalla, niin olisi ehkä kerettykin ihanne aikaan =P

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sertin arvoista menoa

Eilen käytiin Bellan kanssa juoksemassa omissa iltakisoissa kaksi rataa. Ensin juostiin agi-rata puhtaasti läpi ja sillä irtosi voitto ja serti! Ei olis mamman mussukasta uskonut <3 Ei siis olla agikentällä käyty kuukauteen juoksujen takia ja suoriltaan tollasen meni tekemään. Ainut toinen nollan tekijä tuolta radalta oli myös collie, joten se oli collieitten rata selvästikin =D

Hyppyradalla olikin sitten odotukset korkealla, jos vaikka se tupla-nolla olisi irronnut, mutta ei miun rakkojaloilla enää sitä onnistuttu tekemään. Hypäri meni muuten tosi nätisti, mutta yksi kielto omasta tyhmyydestä ja yksi rima sieltä tuli. Onneksi kaverin koira sitten nappasi hyppyradalta ainoan nollan ja sen mukana sertin =]

Ja lopuksi vielä meidän serti rata:

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viikonloppu vaeltamassa

Perjantaina lähtdettiin töitten jälkeen koirien kanssa kohti Repoveden kansallispuistoa. Matkassa oli siis neljä naista ja kolme koiraa =D

Tytöillä oli molemmilla omat ruoat omissa rinkoissaan ja painoa oli n. kilon verran molemmilla kannettavana ekana päivänä. Oma rinkka sitten painoikin sen 19kg.. Kahden koiran kanssa käveleminen rinkan kanssa ei ollutkaan niin hankalaa kuin pelkäsin. Bella kulki nätisti takana ja Lilli veti edessä.

Ens kerralla pitää kyllä ottaa tytöille oma makuualusta mukaan, kun meinasivat mokomat ängetä miun alustalle yöllä nukkumaan =D Hyvin kuitenkin mahduttiin minun 3 hengen telttaan rinkan kanssa nukkumaan suvassa sovussa, eikä ollut edes kylmä =]

Viimeiselle päivälle en viitsinyt enää tytöille laittaa reppuja selkään, kun ei niissä mitään ollut enää sisälläkään. Saivatpahan kevyemmän viimeisen päivän. Noin 15km tuli yhteensä matkaa kuljettavaksi perjantai-sunnuntai ja lossillakin päästiin ylittämään pieni pätkä, tytöt olivat nätisti kyydissä. =]

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kuulumisia

Aika rientää niin nopeesti ettei aina kerkeä tännekään kirjoitella.

Kesä on päässyt ihan kunnolla alkuunsa. Eilen käytiin mummilassa uimassa, kun mittarin lukemat lähentelee 30. Lilli oli taas kuin hylje vedessä ja Bellakin innostui alkuaristelujen jälkeen kunnolla uimaan. Ja Bellan pelastuskoira ominaisuuksista on jälleen ihanat mustelmat käsivarressa, kun toinen ui päälle etten vain hukkuisi =D

Agirintamalla Bella on nyt pitänyt hieman taukoa juoksujen takia, mutta olemme taas kisakentillä ensi viikolla. Silloin onkin luvassa iltakisat ja viikonloppuna SM karkelot. Seuran joukkueessa olemme varakoirakkona, joten pitää olla kovasti kannustamassa kentän laidalla! Lillikin onnistui kyntämään tiensä iloisesti 2-luokkaan ja siellä starttaammekin ensiviikon iltakisoissa. SM-humua Lilli pääsee jo toista kertaa kokemaan turistikoirana =]

Nyt viikonloppuna olisi tarkoitus mennä luonnon helmaan Repovedelle koirien kanssa tyttöporukalla. Täytyy räpsiä sieltä paljon kuvia ja muistaa päivittää niitä sitten tännekin. =]

Loppu kevennykseksi vielä meidän eiliseltä uintireissulta video pätkä =D