lauantai 8. tammikuuta 2011

Kisauran avaus

Tänä aamuna Lilli pääsi kiusaamaan setäänsä koko päiväksi. Lilli ei paljon taakseen vilkuillut, kun jätit hänet hoitopaikkaan. Kaikki kuulemma meni hienosti, oli heti laumassa mukana ja menoa riitti. Nyt sohvalla makaa tyytyväisen näköinen pentu masutäynnä sikeitä vetäen. =]

Bellalla olikin oikein jännä päivä. Aamulla suunnistettiin Hyvinkäälle ensimmäisiin virallisiin agility kisoihin. Onneksi kisakirja oli varmistettu jo aikaisemmin, sillä tulimme hieman viimetinkaan paikalle. Ilmoittautuessa kuulimme, että ollaankin 15 minuuttia etuajassa, joten eihän sitä siinä välissä kerenny lähteä lämmittelemään koiraa, vaan piti jäädä odottamaan rataantutustumista. Onneksi oltiin luokan viimeinen koirakko, joten tutustumisen jälkeen kerkesi vielä hyvin käydä lämmittelemässä Bellaa. =]

Ensimmäinen rata oli hyppyrata. Ensimmäinen mutkaputki tultiinkin sitten samasta aukosta ulos, kun mentiin sisään - kielto. Ja sitten moikkaamaan ratahenkilöä - kielto putkelta. Putken jälkeen matka jatkui hienosti, loistavat kepit. Seuraava mutkaputki ja taas hieman epäröitiin. Putken jälkeen olin itse jo hieman sekaisin, että mikäs se seuraavan esteen nimi olikaan. Käskytin liian myöhään, joten Bella hyppäsi hieman vinoon ja kaatoi pituuden viimeisin palikan - 5 virhepistettä. Ja kaiken kruunasi loppusuoran alussa hyppy väärään suuntaan - hylky. Eihän siinä auta muu kuin iloisesti vain juosta hienosti maaliin ja palkata koira hienosta radasta =D Suoritusaika 47.39s, ihanneaika 44s
Video

Toinen rata oli normaali agilityrata. Olin todella yllättynyt, miten hyvin Bella jaksoi odotella vuoroa hallin sisällä ennen radalle pääsyä. Alku lähti hyvin, kunnes päästiin puomille. Oliko syy sitten vinossa nousukulmassa vai missä, mutta sieltä tultiin alas ja käytiin haistelemassa tuomaria - kielto. Toisella yrityksella puomi meni hienosti. Jälleen putkella tiukka tuomari ja sieltä myös pienen epäröinnin tuomana - kielto. Keinu meni hienosti, ei roiskien niinkuin yleensä harjoituksissa. ;] Putkelta hieman vaikeahkosta kulmasta kepeille. Jostain syystä Bella päätti oikaista yhden kepin - 5 virhepistettä. Toinen yritys ja taas hienot kepit. Sitten en tiedä mikä siinä kävi, mutta Bellä päätti tulla 180 asteen hypyistä jälkimmäisen ali - kielto (kolmas - hylky). A:lla oli aika hilkulla, ettei tullut kontaktivirhettä. Muurilta ropisi palikat alas - 5 virhepistettä. Pussille yllättävä irtoaminen ja ohjauksessa suunnitelma B. xP Lopuksi kova kiri maaliin ja iloiselle koiralle palkka. =] Suoritusaika 66.21s, ihanneaika 57s.

Ei kommentteja: