tiistai 23. heinäkuuta 2013

Agilityn isoja kisoja ja muuta kummallista

Oltiin viikonloppuna Bellan kanssa reissussa Seinäjoella ihan kahdestaan agilityn MM-karsinnoissa. 

Lauantaina juostiin kaksi rataa, agi ja hyppy. Ensin oli hyppyrata, joka oli tehty todella ahtaaksi. Karsinnoissahan on siis käytäntö, että jos hyllyttää niin suorinta tietä ulos radalta. Yhden riman tiputimme radan alkupäässä ja pituudelle tuli yhteinen "mee sie ensi, eiku sie" hämmennys ja palikat kaatuili. Lopuksi sitten vielä mentiin toisikviimeisen esteen sijaan väärälle hypylle ja hylly. Kivaa menoa kyllä Bellan rata oli.

Agirata alkoi hyvin. Hienosti mentiin virheittä (otettiin jopa kaikki kontaktitkin!), kunnes viidenneksi viimeinen hyppy hypättiin väärinpäin. Tämä johtui täysin siitä, että olin aivan viimetinkaan päättänyt vaihtaa ohjausta ja olin hyppyyn nähden eri puolella kuin alunperin suunnittelin ja tietenkin sitten Bella luki sen takaakiertona.. Mutta tämäkin rata oli kiva juosta tuon puikkonokan kanssa, todella hienosti Bella meni <3 jatkoon ei päästy, mutta päästiinpähän ajoissa ajamaan sunnuntaina kotia =D

Maanantaina Shira kävi reippaana tyttönä ottamassa ensimmäisen rokotepiikin eläinlääkärillä. Epä tainnu tyttö edes tajua että piikitettiin =D Shira sai myös maanantaina uuden itsetehdyn puolikuristavan pannan, jota ollaan nyt käytetty =]

Tänään sitten Lilli pääsi itsekseen matkaan etsimään ukkoja metästä. Tehtiin kolme suoraa pistoa haamuilla, koska Lillillä on tapana lähteä siksakkaamaan. Viimeinen ukko oli jo todella suoraan juostu. Kyllä miun mussukka osaa <3

Ei kommentteja: