maanantai 22. syyskuuta 2014

Piirinmestaruus 9. sija

Eilen kisattiin Kotkassa Bellan kanssa piirinmestaruudesta. Koira kulki mukavasti, mutta itse tuli tehtyä tyhmiä virheitä, varsinkin kepeille viennissä. Oma töppäily aiheutti hypäriltä tuloksen +0,88 puhtaasta radasta huolimatta. Alusta myös tuntui hieman hitaalta ja Bellaa sai odotella jonkin verran. Toiselle radalle lähdettiinkin sitten käänteisessä järjestyksessä eli 10. viimeisenä. Alku meni hyvin, vaikka siinä olikin moni hyllyttänyt 3 esteen tietämillä. Omaa pientä epäröintiä ja pakka alko hajota, kiellon jälkeen vielä melkein kössin jälleen kepeille viennin ja koko homman kruunasi loikattu puominalastulo.. Mutta ei huono collie tyttönen ollut, yhteistuloksella 10,88 päästiin 9. sijalle =] Joukkue kisassa ei Bellan joukkue saanut tulosta. 1. koirakko teki hyllyn, Bella juoksi toisena nollan, 3. koirakko hyllytti ja ankkuri koirakko juoksi myös hienon nollan.



Tänään oli sitten Shiran vuoro treenailla. Tytskä oli hyvinkin innoissaan jälleen treenaamisesta ja mikäs sitä on iloista koiraa kouluttaa. Tehtiin hyppytekniikkaa, perusgridiä sekä set pointtia. Pikkaisen meinasi tulla kiire perusgridillä pari kertaa ja vikat hypyt hypättiin kerralla, mutta muuten oli nätin näköistä menoa. Set point meni myös suhteellisen hyvin. Lopuksi vielä tehtiin muutama takaperin nouto ja leikittiin käden vaihto -leikkiä. Shira oli eri pätevä <3

Siitä huolimatta että tänään on satanut melkein koko päivän, päätin vielä lähteä Shiran treenien jälkeen juoksemaan kaatosateeseen Lillin kanssa. Lilli ei ollut kelistä moksiskaan ja oikein mukavasti kulki eteenpäin. Oma jaksaminenkin tuntui jotenkin helpolta, mutta siihen taisi syy selviä kotiovella trackeriä katsoessa, että vauhti oli ollut normaalia hitaampi tällä kertaa =P

Ei kommentteja: