torstai 25. marraskuuta 2010

Agistelua

Edelleenkin tuuli jaksaa tuivertaa ja ilmakin on kylmenemään päin. Koiriahan tuo ilma ei tunnu haittaavan ollenkaan, mutta oma nassu siellä meinaa jäätyä. =P

Lilli oli tänään harkoissa oma itsensä, karkaili ja teki 'kunnia kierroksia' vähän väliä. Jaksettiin sitä kyllä hieman keskittyäkin ja saatiin ihan nättiä radan pätkää tehtyä. =] Puomillakin ollaan edistytty, tosin tänään mentiin taas vain alastuloa, kun ei ollut koko puomia pystytetty. Renkaalla vaikuttaisi oikea (minä koiran vasemmalla) ohjauspuoli olevan hankalampi, mutta toimii toistaiseksi. Takaaleikkausta kokeiltii, mutta ei se vielä meiltä oikein onnistunut. =P Karattiin sitten kerran keinullekin, mutta eipä se ainakaan näyttänyt säikäyttävän tuota, vaikka sen painoikin itse alas kova äänisesti.

Bellan treenit meni myös todella hyvin. Kerrankin tuli itselleen sellanen tunne, että sitä oikeasti osaa ohjata koiraa radalla. =D Ilmeisesti Bella hieman vielä painostuu, jos puomin ylösnousun vieressä on jotain, kuten putki. Ei oikein halua puomille nousta tuolloin. No, harjoitusta harjoitusta, siitä se lähtee. =] Kepitkin ehkä alkaa taas jo luistamaan, ainakin yksittäisenä esteenä. Tänään ne eivät radalla olleet meitä sekoittamassa. Paikaallaan pysymistä ja useamman esteen takaa lähtemistä treenattiin tänään, Bellalla meni oikein loistavasti, mamma on ylpee. =]

Ei kommentteja: