Eilen kisattiin Kotkassa Bellan kanssa piirinmestaruudesta. Koira kulki mukavasti, mutta itse tuli tehtyä tyhmiä virheitä, varsinkin kepeille viennissä. Oma töppäily aiheutti hypäriltä tuloksen +0,88 puhtaasta radasta huolimatta. Alusta myös tuntui hieman hitaalta ja Bellaa sai odotella jonkin verran. Toiselle radalle lähdettiinkin sitten käänteisessä järjestyksessä eli 10. viimeisenä. Alku meni hyvin, vaikka siinä olikin moni hyllyttänyt 3 esteen tietämillä. Omaa pientä epäröintiä ja pakka alko hajota, kiellon jälkeen vielä melkein kössin jälleen kepeille viennin ja koko homman kruunasi loikattu puominalastulo.. Mutta ei huono collie tyttönen ollut, yhteistuloksella 10,88 päästiin 9. sijalle =] Joukkue kisassa ei Bellan joukkue saanut tulosta. 1. koirakko teki hyllyn, Bella juoksi toisena nollan, 3. koirakko hyllytti ja ankkuri koirakko juoksi myös hienon nollan.
Tänään oli sitten Shiran vuoro treenailla. Tytskä oli hyvinkin innoissaan jälleen treenaamisesta ja mikäs sitä on iloista koiraa kouluttaa. Tehtiin hyppytekniikkaa, perusgridiä sekä set pointtia. Pikkaisen meinasi tulla kiire perusgridillä pari kertaa ja vikat hypyt hypättiin kerralla, mutta muuten oli nätin näköistä menoa. Set point meni myös suhteellisen hyvin. Lopuksi vielä tehtiin muutama takaperin nouto ja leikittiin käden vaihto -leikkiä. Shira oli eri pätevä <3
Siitä huolimatta että tänään on satanut melkein koko päivän, päätin vielä lähteä Shiran treenien jälkeen juoksemaan kaatosateeseen Lillin kanssa. Lilli ei ollut kelistä moksiskaan ja oikein mukavasti kulki eteenpäin. Oma jaksaminenkin tuntui jotenkin helpolta, mutta siihen taisi syy selviä kotiovella trackeriä katsoessa, että vauhti oli ollut normaalia hitaampi tällä kertaa =P
maanantai 22. syyskuuta 2014
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Lillin uusi treeniryhmä
Lilli oli ekaa kertaa juoksutauon jälkeen treeneissä uudessä ryhmässä. Oltiin tehokkaita ja mentiin treeneihin potkupyöräillen =] Jonkun verran haluttiin vielä haistella matkalla, joten meno oli hieman tökkivää =P
Numerot 21-40
Meillä on uusi kouluttaja ja Heini onkin aika vaativa kouluttaja, mikä on miulle hyvä asia =D Lilli tarvii paljon motivoivaa treeniä kääntymiseen ja siltä pitää vaatia myös sitä, eli pitää tehdä koiran kanssa töitä radalla eikä vaan huiskia menemään =D Meidän hyppyongelman takia, mentiin medi-korkeuksilla ja niillähän kääntyminen on Lillille paljon helpompaa, kuin maksi-korkeuksilla. Meillä onkin omana projektina hyppytekniikan tekeminen ja Susanin ohjauksen siirtäminen esteille, joka toivottavasti tuo tiukkoihin käännöksiin meille tukea. Lilli kyllä osaa kääntyä jo nyt tiukasti, kun sitä motivoidaan niin tekemään. Tähänkin ongelmaan löytyy apu Susanin opeista =P Mutta kaiken kaikkiaan Lilli oli oikein pätävä agikaveri ja kouluttaja sai meistä nyt ensimakua, saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu =P
Kotimatka potkuteltiinkin sitten mukavan reippaalla tahdilla, eikä haistelu enää siinä vaiheessa kiinnostanut yhtään. Ehkä vatsassa kurniva nälkä ajoi Lilliä kohti kotia ja ruokakuppia =D

maanantai 15. syyskuuta 2014
Shira liitoa
Tänään oli taas Shiran treenit. Tyttö yllätti todella iloisesti minut olemalla hiljaa häkissä hallissa sillä aikaa, kun muut koirat treenasivat. Tämä oli melkein häkellyttävää =D
Tänään treenattiin siivekkeen kiertoa hypyn oikealta puolelta riippuen, mitä käskytin. Rimaa meillä ei vielä ollut, vaan sen virkaa toimitti hyppy bumppi. Ekalla kerralla kierrettiin vasemman puoleista siivekettä. Todella hyvin Shira lähti takaakierroille (meillä oli apu rima siellä takana) ja kääntyi tosi tiukasti takaisin päin. Myös ennakoivat valssit onnistuivat todella hyvin tästä suunnasta =] Loppuun otin vielä pari hyppyä ihan suoraan eteenpäin, mutta palkkauksessa oli hieman ongelmia, tuo näätä kun ei lennä kovin hyvin =D
Toisella sessiolla harjoiteltiinkin sitten serpentiiniä. Eli jätin Shiran vinosti kohti hyppyä, menin itse hypyn taakse, annoin hyppykäskyn ja lähetin tötsälle. Shiralla ei ollut mitään ongelmia lukea, että hyppy pitää suorittaa matkalla. Toisella toistolla otin jo omaa liikettä mukaan, eli en mennyt valmiiksi odottamaan suoraan linjaan nähen koirasta, vaan lähdin liikkeelle ensimmäisen siivekkeen kohdalta. Edes minun liike ei Shiraa häirinnyt =] Kolmas toisto tehtiin ilman minun liikettä. Sitten vaihdoin tötsän paikkaa, eli käännytään hypyltä tiukalla päällejuoksulla. Siinäkään ei Shiralla ollut mitään ongelmia. On se vaan niin etevä tyttö <3
Viimeisellä sessiolla tehtiin samaa kuin ekalla kerralla, mutta nyt kierrettiinkin oikeanpuoleista siivekettä. Tämä osottautui jostain syystä Shiralle nyt hankalaksi käsittää, että takaakierto käskyllä mennäänkin sieltä oikean kautta, eikä vasemman. Kyllä se oikea suunta sieltä sitten lopulta löytyi =] Lopuksi vielä pari suoraa hyppyä, tällä kertaa paremmin lentävällä lelulla, mutta silti olin heittelemässä sitä mihin sattuu =D Hieman kyllä jäi harmittamaan, että unohtui kuvata noinkin loistavat treenit.
Treenien jälkeen käytiin vielä Lillin kanssa juoksemassa n. 30min lenkki. Sen kanssa on aina niin vaivatonta juosta =]

lauantai 13. syyskuuta 2014
Seuranmestaruus skabat
Tänään käytiin Bellan ja Lillin kanssa kokeilemassa onnea seuranmestaruus-radalla. Rata oli suhteellisen haastava ja montaa tulosta ei tullut missään säkäluokassa.
Ensin menin Lillin kanssa. 2 hypyn linjasin vasemman siivekkeen kautta, koska jatko oli sitä kautta paremmalla linjalla. Lilli kulki hyvin aina A:n jälkeiselle putkelle asti, sitten olin itse väärässä paikassa. Ajattelin, että kyllähän Lilli tulee renkaan, kun menen eteen kutsumaan, mutta ei. Ohi tultiin ja siitä eka virhe =P Puomikin meni nätisti alas asti, mutta sitten bongattiinkin maalihyppy, ja sinnehän se irtosi kaikista huudoista huolimatta =D Korjattiin kuitenkin vielä loppu rata ja ihan mukavasti kulki ja keinukin tehtiin suhteellisen nopeasti.
Bellan kanssa päästiin todella nätisti puomille asti. Olin valinnut Bellan kanssa juosta puomin vasenta puolta, koska en ollut varma kuinka paljon Bella jarruttaa alastulolle. Jos olisin seinän puolella olisi suuri riski, että Bella menisi putken väärään päähän, jos päättää tehdä "juoksukontaktin". No, eihän siinä kontaktilla paljoa pysähdelty, mutta ei se putkikaan sieltä löytynyt käskytyksistä huolimatta. Putken sijaan Bella hyppäsi 20 hypyn =D No jatkettiin sitten siitä putkeen ja eteenpäin kohti keinua. Keinua jäätiinkin sitten jankkaamaan, kun ei neitiä yhtään kiinnostanut siinä hidastaa. Kolmannen suorituksen hyväksyin ja sitten mentiinkin suorinta reittiä maaliin kahden hypyn kautta.
Eli sellaiset skabat tällä kertaa =D Parempaa onnea ensivuonna. Toivottavasti Bella kulkee paremmin ensi viikonloppuna Piirinmestaruuskisoissa.

maanantai 8. syyskuuta 2014
Opetellaan hyppäämään
Shiran ryhmässä treenataan joka toinen viikko hyppytekniikkaa. Tänään tehtiin set point -harjoitusta spiderilla. Omaan silmään hyppääminen näytti ihan hyvältä. Rima nostettiin 45cm asti ja sitten tiputettiin takas 35cm. Videon kuvaukset ei todennäköisesti ole järjestyksessä, kun menin poistamaan videot puhelimesta ennen kuin tarkistin järjestyksen =P
Hyppytekniikan lisäksi muisteltiin Shiran kanssa vähän ohjauskuvioita. Hyvin vielä muistettiin miten tötteröitä kierretään =] Onnistui valssit, välistävedot ja ennakoivat valssit. Näillä on hyvä jatkaa ensi viikolla yhden hypyn harjoitteilla =]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)